Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Psykoterapia

 

Ratkaisukeskeinen psykoterapia on asiakkaan vahvuuksia, voimavaroja ja myönteistä ajattelua korostavaa terapiaa, jossa on keskeistä tulevaisuuteen suuntaaminen ja eteneminen pienin askelin kohti tavoitetta. Menneisyyttä voidaan pysähtyä välillä tarkastelemaan uusien näkökulmien löytämiseksi ja pohtimaan sitä sen verran kuin asiakas kokee tarpeelliseksi. Terapeuttina pidän tärkeänä, että asiakas kokee tulevansa kuulluksi, ja että terapiassa edetään asiakkaalle sopivaan tahtiin. Vaikka ratkaisukeskeinen psykoterapia on lyhytterapiamuoto, se korostaa asiakaslähtöisyyttä, ja psykoterapia voi kestää niin pitkään kuin on tarpeen. Ratkaisukeskeisyydestä voit lukea lisää Ratkes ry:n sivuilta.

 

Terapiassa käsitellään asiakkaan toivomia aihepiirejä luottamuksellisesti. Käynnit aloitetaan aina yhdellä tai useammalla arviointikäynnillä. Terapian kesto määritellään yhdessä asiakkaan kanssa asiakkaan tarpeen mukaan. Joskus jo yksi tai muutama tukikeskustelu voi auttaa, mutta säännöllinen psykoterapia voi kestää jopa useamman vuoden, ja käyntitiheys on yleensä 1-2 käyntiä viikossa.